top of page
retkellä.jpg

Luonnonvara-alan moniosaamista

Opiskelua, kehitystyötä ja luonnollisia, puhtaita, terveellisiä jalosteita

Olen aina ollut kiinnostunut terveyteen liittyvistä kysymyksistä ja kokenut luonnon tärkeäksi. Nuorena sairastin voimakkaasti, koululääketieteen onnistumatta parantamaan tai edes vähentämään kivulloisuuttani. Tutkin kaiken mahdollisen eteen tulevan luontaishoitojen puolella. Joogasin ja opiskelin joogaohjaajaksi, sekä toimin ammattimaisena ohjaajana keskimäärin 8-9 ryhmäohjausta viikossa. Lopulta irrottauduin, ja vaihdoin ympäristön eräopaskouluun. Siellä puhtaassa ilmassa, runsaalla liikunnalla ja hyvällä ruualla aloin kuntoutumaan viimekädessä kivuistani. Oma roolinsa pysyvässä parantumisessa oli luontaislääketieteen yrttilääkkeillä (fytoterapia).

Ennen eräopaskoulua valmistuin ammattikorkeakoulusta luonnonvara-alalta metsien monikäytön, metsätalouden, luonnonhoidon sekä keruutuotteiden osaajana. Yliopistollisen asiantuntuntijakoulutuksen kävin lisäksi bioenergiasta, painotus metsäbiomassoissa. Tutkimustyötä tein maasto olosuhteissa sekä koelaboratoriossa pätkätöinä. Vaihdoin alan kokonaan hoitoalalle, ja opiskelin terveydenhuollon ammattihenkilöksi - ja perehdyin manuaaliseen terapiaan.

Henkilöhistoria näkyy ja vaikuttaa nyt mehiläistalouden piirissä. Teen mielelläni tutkimustyötä ja tuotekehitystä, jotta kuluttaja saa käsiinsä mahdollisimman laadukkaan, ja terveydelle hyödyllisen tuotteen. Raaka-aineena käytetty hunaja on kaikki omasta tuotannosta. Marjajauheissa suosin pakastekuivattua, jossa säilyy vitamiinit kaikkein parhaiten. Näitä samoja tuotteita käytän itsekin. Työhönsä saa olla tyytyväinen, kun itselleen tekee.

Yrittäjästä: About Me
bottom of page