2013 aloitin päätoimisen yrittämisen hierojana, ja jumppaohjaajana ja klapiyrittäjänä, minkä sain 2015 lopettaa käsileikkaukseen. Rannenivelet eivät kestäneet kovaa vääntöä. Työnkuva oli ollut kaikenkaikkiaan fyysisesti aika kuormittavaa. Samoihin aikoihin vaimo halusi takaisin työelämään, ja jäin hoitamaan 1-vuotiasta poikaa koti-isänä. "Miksi haluan isona" -mietintäaikaa pojan kanssa kotona vietin 2-vuotta. Tuli aika tehdä valintoja, ja laittaa poika päivähoitoon. Palkkatyön todennäköisyys täällä itärajalla on aika olematon, joten yrittäjyys edelleen oli melkeimpä ainoa olemassaoleva vaihtoehto. 2017 olin käynyt mehiläishoidon peruskurssin ja silloin hommannut ensimmäisen mehiläispesän, josta tein syksyllä jaokkeen.
Korviin kantautui vanhemmilta tarhaajilta tietoa, että alalle mahtuu lisää yrittäjiä, ja että hunajan menekki on käytännössä varma. Varastoja ei juurikaan ole koko maassa 3 katovuoden jälkeen, ja keväällä tavara loppuu. Klapiyrittämisestä oli jäänyt se positiivinen tuntuma, jotta on huomattavan paljon mukavampaa myydä tuotetta, jolle on hyvä kysyntä. Jotta miksei siis mehiläistarhauksessakin olisi sitten mielekkyyttä. Tein omat laskelmani, ja miksei... Jos kaiken tuotetun hunajan saa melko varmasti myytyä, niin ei tämän niin riskisijoitus pitäisi olla. Varoituksia kuitenkin tuli melko runsaastikin, jotta hunajantuotanto on heikosti kannattavaa, satovaihtelut ovat suuria, miten katovuosien yli, ja varroa ja karhut uhkaavat pesiä alati, ja tarhaajan terveyden pettäminen tai allergisoituminen lopettaa tarhaamisen samoin tein. Vaan työttömänä olemisen tiesin jo käyvän enemmän mielenterveydelle kuin yrittämisen. Kaikessa yritystoiminnassa on riskinsä, ja paineensietokykyä on kypsynyt jo aiemmin. Klapiyrittäjän sairas- ja tapaturmavakuutukset on sieltä korkeammasta päästä.
Ensimmäisenä ammattilaisvuotena laajensin pesämäärän kahdesta n. 50:een. Onnekseni täällä alkoi keväällä 2018 ammattitarhaajan kurssi. Iso haaste kaiken aikaa on ollut omaksua asiat suoraan käytäntöön ilman mitään harjoitteluaikaa. Osa tarhoilla vastaan tulevista asioista olisi pitänyt osata jo, ennenkuin kurssilla niitä oli edes käsitelty. Kesän hankalimmat tapaukset olivat työläismuninnan kanssa - ts. kyttyräemot. Mehiläisten käyttäytyminen on myös jokseenkin samanlaista kuin mitä juolahtanut mieleen lapsen kasvatuksessa. Ne eivät lue noita oppaita ollenkaan ja käyttäytyvät ihan just niinkuin sattuvat käyttäytymään - eivät aina ollenkaan minkään logiikan elikäs oppikirjan mukaan...
Ja jos ei mehiläiset tunnusta mitään opinkappaletta, niin eivät nämä vanhat mehiläishoitajatkaan. Jos erehdyt kysymään saman kysymyksen kahdelta eri hoitajalta, niin saat ainakin 3 erilaista vastausta. Aloittelijalle oli alkuun hankala seurata, jotta mitä uskoa. Jokaiselle on muodostunut lopulta jokseenkin omanlaisensa tapa hoitaa. Hoitotapa on muodostunut kyseisiin paikallisiin olosuhteisiin, paikalliseen mehiläiskantaan, käytetyn kaluston sekä oikean suuntaisten- että täydellisten virhepäätelmien tuloksena. Joissakin itseoppineiden havukka-ahon ajattelijoiden tapauksissa tarhaus on perustunut enemmän tuurin kuin tietoon ja tarkkailuun, näin opettajammekin asiasta hienovaraisesti mainitsi. Lopulta keskimäärin parasta on kääntyä aina SML:n oman neuvojan puoleen. Milloin tuuri loppuu, niin on loppunut tarhauskin - etenkin varroan kanssa, joka tuhoaa hoitamattomana pesät 3-4 vuodessa. Siinä mielessä hoidossa saa olla tarkkana, ja ammattitarhauskurssi on erittäin hyödyllinen ihan perusasioiden kertaamisenkin kannalta.
Ja vaikkei mehiläiset lue oppaita, niin jonkinlaisen perustiedon kautta on helpompi hahmottaa mehiläisten välillä arvaamatontakin käytöstä. Ihan alkuun sitä kuvitteli, että eihän se tarhaajan työ ole kuin odotella, että mehiläiset kantavat hunajan pesään ja korjata se sitten pois. Huh, huh, jotta olimpa väärässä. Sadonkorjuu kantamisineen on raskaampaa kuin hierojan tai jumppaohjaajan. Klapiyrittäjä pääsee samaan, kun koneet eivät toimi ja saa lastata 2 tonnin kuorman kyytiin käsin, taikka milloin klapit on aumassa, ja vettä jäätynyt pressujen päälle. Viime kesän painavimmat hunajalaatikot painoivat 32 kg, joita sai siirrellä rinnakorkeudella ylös ja alas pesätarkistuksissa ja sadonkorjuussa.
Comments